Browsing Tag:

Riesling

Illallista 90-vuotiaan kunniaksi ja Côtes-du-Rhônea

Viime viikonloppuna juhlimme isommalla porukalla puolisoni isoäidin 90-vuotisjuhlia. Juhlat kestivät kaksi päivää, kuinkas muutenkaan. Saanen huomauttaa, että päivänsankaria ei mitenkään uskoisi 90-vuotiaaksi, niin nuorekas hän on. Meillä oli huippuhauskaa ja mikä tärkeintä: nautimme pitkästä aikaa yhdessäolosta ja mukavien muistojen luomisesta.

Minulle annettiin kunnia tehdä viinivalinnat illalliselle, jota meille oli kokki valmistamassa. Viinien hintahaarukka määritettiin noin 15 euroon pullolta ja valinnassa etusijalla oli tottakai tarjolla ollut ruoka. Otin huomioon myös sen, että viinit olisivat helposti lähestyttäviä ja toimisivat myös heille, jotka eivät suurimpia viininystäviä olekaan.

Pitkän pöydän äärelle mahtui liki 20 ruokailijaa

Alkupalana nautimme toast skagenia ja sen kanssa kohotimme päivänsankarin onnittelumaljat. Alkujuomana oli itseoikeutetusti kuohuvaa ja itselleni oli heti selvää, että valitsen crémantia.

Toast Skagen

Päädyin Gratien & Meyerin Crémant de Loire Brutiin (Alko 14,98€) joka on ranskalainen, pehmeärakenteinen ja erittäin kuiva kuohuviini. Kuplien tasapaino happoisuuden kanssa oli loistava. Makuprofiililtaan juoma oli raikkaan sitruksinen mutta lempeän hedelmäinen. Erittäin helposti lähestyttävä juoma nautittavaksi sellaisenaan ja toimi erinomaisesti sitruunaisen toast skagenin parina.

Alkuruokana oli tarjolla maa-artisokkakeittoa höystettynä rapeaksi paistetuilla suppilovahveroilla. Maa-artisokkakeiton hienostunut koostumus on kermainen ja aromimaailma herkkä. Valitsin sen pariksi Rheingaun Rieslingiä Alkon uutuusvalikoimasta. Valintani oli Balthasar Ress Rheingau Riesling (Alko 14,98€), kuiva ja hapokas viini joka olisi toiminut myös toast skagenin kaverina. Raikas mineraalisuus ja tasapainoinen, vaikkakin voimakas happoisuus toimivat mielestäni hienosti keiton parina jyräämättä liikaa pääraaka-aineen nyansseja. Tämä viini oli muutenkin iloinen yllätys, sillä sen profiili oli rieslingiksi hyvin ryhdikäs.

Maa-artisokkakeittoa ja suppilovahveroita

Pääruokana tarjolla oli peuran ulkofilettä sous vide tummassa kastikkeessa, paahdettuja salviavoiperunoita sekä paahdettua ruusukaalia ja punajuurta. Koska peura on lihana herkän makuinen, se kaipaa rinnalleen hiukan kevyempää viiniä, kuin esimerkiksi naudanliha. Riistalle sopiva makupari viinien osalta on hilloinen, jolloin lihan maku tasapainottuu sopivasti. Tanniineja voi olla mutta hyvin runsastanniiniset vaihtoehdot kannattaa peuran kanssa unohtaa.

Peuraa Sous Vide

Koska alkumalja oli ranskalaista viiniä, halusin tuoda sopivaa jatkumoa myös päääruuan pariksi ja valitsin siksi Chapoutier Belleruche Côtes-du-Rhône Rougen (Alko 14,98€). Tämä lempeän ryhdikäs viini toi kypsien marjojen aromeja ja sulautui pääruuan makuihin erinomaisesti. Tämä valintani keräsi erityisiä kehuja ja päätyy ehdottomasti omalle ostoslistalleni myös jatkossa. Mielestäni tässä viinissä kaikki elementit olivat täydellisessä tasapainossa ja sen täyteläinen makuprofiili taittui pehmeään upean sulavasti. Tämä hyvän hinta-laatusuhteen viini toimisi mielestäni mainiosti myös ankan kanssa.

Jälkiruokana nautimme mascarponemoussea marengin ja marjojen kanssa.

Kaiken kaikkiaan olen erittäin tyytyväinen viinivalintoihini. Joskin viinien valinta ja niissä onnistuminen on helppoa, kun tarjolla on erinomaista ja maukasta, taidolla valmistettua ruokaa.

Viinien arviot:

Gratien & Meyer Crémant de Loire Brut

Arvio: Tooosi hyvä

Balthasar Ress Rheingau Riesling 2020

Arvio: Tooosi hyvä

Chapoutier Belleruche Côtes-du-Rhône Rouge 2019

Arvio: Ei oo totta mikä viini! (6/6)

Kirjoittanut /

Kermainen kantarellipasta ja Ribbonwood Riesling

Koulujen alettua on ollut aika palata normaaliin arkirytmiin. Se tietää sekä sitä, että WSET-opintojen alku lähestyy mutta myös sitä, että blogi herää kesäuniltaan.

Syksyn lähestyessä saapuu monia mukavia asioita, kuten marjat ja sienet metsiin! Olin eilen poimimassa mustikoita ja sattumalta löysin mukavan pussillisen kanttarelleja samalla reissulla.

Kyselin Instagramin puolella vinkkejä, mitä ihanaa kantarelleista kannattaisi kokata. Koska syöjiä ei meidän perheessä sienille ole muita, saan poimimastani määrästä parikin eri ruokaa. Päädyin ensin valmistamaan kantarellipastaa ja alla teillekin ohje, jolla mielestäni tuli ihanan täyteläinen koostumus!

Kantarellipasta (kahdelle)

Ainekset:
- Noin 1/2 litraa kantarelleja, vähän 
pienempikin määrä riittää hyvin
- Voita
- Puolikas punasipuli
- 2 valkosipulinkynttä
- Noin 1dl valkoviiniä
- Valkosipulituorejuustoa 
- 1 dl kuohukermaa
- Suolaa
- Mustapippuria
- Haluaamaasi pastaa, esim. Tagliatelle
- Halutessasi raastettua parmesaania

Pilko kantarellit paloiksi, hienonna sipulit. 
Laita kantarellit kuivalle paistinpannulle ja 
paista kunnes irtoava neste on haihtunut. 
Älä laita pannua täydelle teholle
etteivät kantarellit pala tai jää pohjaan kiinni. 

Kun neste on haihtunut, lisää pannulle 
voita ainakin parin ruokalusikallisen verran. 
Lisää pannulle sipulit ja paistele 
kunnes ne ovat pehmenneet. Lorauta 
pannulle valkoviini ja annna kiehahtaa 
hiukan kasaan. 

Lisää sitten kerma ja valkosipulituorejuusto. 
Anna porista miedolla lämmöllä 
kunnes kastike sakeutuu. Mausta suolalla 
ja pippurilla. Jos kastike tuntuu liian 
paksulta, lisää sekaan hiukan pastan 
keitinvettä. Tarjoile pastan ja 
halutessasi raastetun parmesaanin kanssa.

Kermainen kantarellipasta

Kantarellipastan pariksi valitsin Ribbonwood Rieslingin 2020 (Alko 17,98€), joka tulee Uuden-Seelannin Marlboroughin alueelta. Viinin on valmistanut Framinghamin viinitalo, joka tekee viinejä omalla, jopa kokeellisella tyylillään eri rypäle-eriä yhdistellen. Marlborough on alueena tunnetumpi Sauvignon Blanceista kuin Rieslingeistä, mutta tämä Ribbonwood Riesling on hyvä esimerkki alueen potentiaalista tuottaa monisävyisiä viinejä. Marlboroughin alueella päivät ovat aurinkoisia ja lämpimiä, mutta yöt kohtalaisen viileitä. Usein syksyt ovat myös suhteellisen kuivia, jolloin sadonkorjuuta voidaan lykätä pidemmälle ja näin rypäleisiin pääsee kehittymään enemmän sokeria. Framinghamin viinitalo sijaitsee Wairaun laaksossa, jossa maasto on kohtalaisen tasaista ja sen läpi virtaa joki.

Sokerin määrä näkyy korkeana tässäkin viinissä ja sen luokka on Alkossa puolikuiva. Makeus toimii hyvänä vastinparina happojen kanssa ja nämä yhdeassä ruuan rasvaisuuden kanssa muodostavat harmonisen yhdistelmän.

Ribbonwood Riesling ja kantarellipasta

Ribbonwoodin tuoksussa on limen ja omenan raikas tuoksu yhdistettynä kukkaisuuteen ja aavistukseen mineraalista sekä petrolista aromia. Viinillä on vaalea heinän väri.

Maussa tuntuu alussa raikas hedelmäisyys, reippaat hapot taittavat korkeaa sokerimäärää (16g/l) jopa niin hyvin, että viiniä voisi ajatella kuivaksi puolikuivan sijaan. Maun jälkipuolella mineraalisuus nousee voimallisemmin esiin ja jälkimaku on kohtuullisen pitkä.

Kermaisen sienipastan rasvaisuus taittuu hienosti eikä viini jyrää alleen kantarellien hienoja vivahteita, vaikka onkin rieslingiksi makupaletiltaan vahva. Hapot ja viinin raikkaus muodostavat tuhdin pastan kanssa hienon balanssin, joka nostattaa veden kielelle.

Suosittelen tätä viiniä myös sellaisenaan nautittavaksi ja etenkin niille, jotka rakastavat Rieslingiä mutta kaipaavat jotakin pientä uutta makupalettiin.

Arvio: Tooosi hyvä.

Kirjoittanut /
Kategoriat: Illallinen, Maistelukuvaus, Riesling, Saksan valkoviinit, Valkoviinit Julkaistu:
13.3.2021

Kaufmann Hattenheim Riesling 2018

Wineandbeyond.fi:n ihana Anniina järjesti 12.3.2021 etäviinitastingin Rieslingin syntymäpäivän kunniaksi. Tallenteen voit kurkata Wineandbeyond.fi:n Facebookista. Sieltä kuulet myös Rieslingin syntytarinan.

Tastingissa oli maisteltavana saksalaisia Rieslingejä, mutta koska olin liian myöhään liikkeellä, en juuri noita tastingiin valittuja viinejä saanut käsiini. Anniina oli suositellut myös paria vaihtoehtoa ja nappasin lähimmästä alkoholivalintamyymälästä Kaufmann Hattenheimin, joka oli yksi suosituksista. Muistan aiemminkin pyöritelleeni pulloa käsissäni mutta jättäneeni sen kuitenkin valitsematta. Tällä kertaa tuo punapukuinen ystävä pääsi kuitenkin mukaani.

Kaufmann Hattenheim Riesling 2018

Jostain syystä viime aikoina lasiin on päätynyt usein juuri Riesling, kun valkoista on tullut valittua. Kyse on enemmän sattumasta kuin varsinaisesta fanituksesta vaikka onhan Riesling varsin suosittu viinityyppi Suomessa ja istuu etenkin kesäisiin maisemiin erinomaisesti.

En ihan malttanut tastingin alkuun vaan korkkasin punapukuisen ystävän jo päivällisellä. Olin nimittäin saanut käsiini kampasimpukoita, joista päädyin taikomaan lautaselle varsinaista pikaruokaa. Keitin tuorepastan ja sen kaveriksi kampasimpukoille nopeasti pinnat pannulla ja lopuksi pannulle pikkuisen voita, loraus punaista ystävää, loraus kermaa, hiukan timjamia ja raastettua sitruunan kuorta. Hetken keittely, mukaan suola ja pippuri ja koko komeus lautaselle reilussa vartissa. Nappasin vielä hiukan tuoretta basilikaa joka muuten sopi tähän yhdistelmään erittäin hyvin mukaan.

Kampasimpukoita ja pastaa

Kaufmann Hattenheim on kotoisin Rheingausta, kuten niin moni Riesling. Viini on luomutuotantoa ja tuottajalla on Saksan VDP-laatuluokitus.

Viinin tuoksussa erottuu ensin omena, jopa makeahko lajike. Tuoksussa myös kevyt aprikoosi ja vivahde aloe veraa sekä sitruksisuutta. Suutuntuma on pehmeä eikä lainkaan niin happoinen kuin Rieslingillä yleensä, vaikka viini on kuiva. Maku toistaa omenan ja aprikoosin aromeja. Havaittavissa myös hentoinen hunaja sekä kukkaisia vivahteita. Jälkimaku tuottaa happoisaa tuntua, joka ilmenee pitkällä viiveellä.

Kokonaisuutena viini on kiinnostava ja sanoisin että pirteä poikkeus tyypillisten Rieslingejen joukossa. Tällä voisi yllättää positiivisesti vannoutuneen Riesling-fanin.

Arvio: Ostaisin toistekin

Viinin tiedot Kaufmann Hattenheim Riesling Trocken – Winestate

Kirjoittanut /