Browsing Tag:

Keittokirja

Kategoriat: Italian valkoviinit, Pasta, Ruoka, Valkoviinit Julkaistu:
11.6.2021

Anjoviksenvihaaja syö anjovispastaa ja keittokirjojen hankintaa

Peruskoulun janssoninkiusaus. Voi kamala. Melkein yhtä kamalaa kuin maksalaatikko. Toivoin niin, että olisin ollut niinä päivinä sairaana.

Olen tuijotellut aikuisikäni epäuskoisena säilykehyllyllä anjovispurkkeja miettien, kuka noita ostaa ja vieläkö joku vapaaehtoisesti tekee sitä janssoninkiusausta? Mitä muuta näistä voi kokata? En keksi yhtään muuta ruokalajia.

Viime viikolla tapahtui kuitenkin jotakin erikoista. Tartuin uhkarohkeasti anjovispurkkiin ja kuljetin sen kassan kautta kotiin.

Kunnollisia anjoviksia eli sardelleja

Syy ostokseeni löytyy Hanna G kokkaa -keittokirjasta, joka on suosikkikeittokirjani. Normaalisti hankin keittokirjoja siten, että lainaan niitä vinon pinon kirjastosta, selaan aikani ja pyrin hankkimaan suosikkini sitten omaksi. Hanna G kokkaa -kirjan hankin tosin jo ennakkomyynnistä, koska olin vakuuttunut jo etukäteen sen erinomaisuudesta. Oikeassa olin, kirja on täynnä loistavia reseptejä, vinkkejä ja myös Hannan tarinaa.

Seuraavana hankintalistallani ovat Saku Tuomisen, Tuukka Kosken ja Kimmo Kivilahden kirja Basta! sekä Teresa Välimäen Le Keittokirja.

Hanna G kokkaa -kirja

Kirjassa on ihanan helppo anjovispastan ohje, joka ei muuten muistuta edes etäisesti janssoninkiusauksen makumaailmaa. Hurraa! Parin vuoden harkinnan jälkeen uskaltauduin siis testaamaan reseptiä ja kas! Se oli älyttömän hyvää! Virallisesti voin siis julistaa anjovikset vapautetuiksi boikottilistalta. Okei, sardellit, jos uskomme suomalaisia ruokapakkauksia. Kurkkaa siis pakkausta tarkemmin, että ostat oikeasti anchovies eli suomeksi sardellia etkä kilohailia, jota meillä taas anjovikseksi kutsutaan.

Pastan päälle tulee ihanaa murua, jossa on leipää, parmesaania ja mausteita.

Anjovispasta Hanna G:n ohjeella

Internetin ihmeellisestä maailmasta löytyy tämäkin ohje alkuperäisessä muodossaan, jos kyseinen kirja ei ole omassa kirjahyllyssä tai juuri nyt lähikirjastosta saatavilla. Reseptiin pääset tästä: Tomaatti-anjovispasta à la Hanna G – Beach house kitchen.

Anjovis tai sardelli (onpa tämäkin vaikeaa!) on hyvin suolainen ainesosa ja jos tämän pastan kaveriksi haluaisi parittaa viinin, pitäisi ottaa huomioon pari asiaa. Ensinnäkin, merenelävät rakastavat valkoviiniä ja kuplia. Punaviinin jättäisin nyt pois laskuista. Toiseksi, merelliset maut pitävät merellisen ilmaston viineistä. Suosisin siis jotakin rannikkoalueen valkkaria. Vahva suolaisuus taittuu sopivasti, jos viinissä on jonkin verran jäännössokeria. Jopa makeaan taittava viini voisi osua tähän yhtälöön.

Valitsin Alkon valikoimasta kaksi vaihtoehtoa, joita voisin suositella tämän pastan kaveriksi:

Asio Otus Bianco ja Villa Valentina Il Classico Bianco

Asio Otus Bianco on puolikuiva italialainen, jossa jäännösokerin määrä on 10g/l. Hinta 11,99€.

Villa Valentina Il Classico Bianco on Apulian alueen viini, jossa on kuitenkin 7g/l jäännössokeria, vaikka se kuivaksi luokitellaankin. Hinta 14,98€.

Molempien viinien sitruksiset aromit ja keskivahva happoisuus sopivat tälle ruualle pariksi. Molemmissa viineissä on myös hedelmäisen raikas ja keveä profiili, joka ottaa pastassa olevan tomaatinkin huomioon.

Kirjoittanut /