Browsing Tag:

Joulu

Kategoriat: Joulu, Punaviinit Julkaistu:
9.12.2021

Jouluviinit 2021

Joulukuu etenee niin vauhdilla, etten tahdo oikein pysyä perässä. Moni lahjahankinta on vielä tekemättä ja aika paljon asioita jää aivan taatusti viime hetkille mutta luotan siihen, että joulu saapuu joka tapauksessa.

Sentään jouluviinien hankintaa en jättänyt Alkon viimeiselle aukiolopäivälle. Viinit on siis jo hankittuna mutta vielä ehtii! Alkon verkkokaupasta voi vielä tehdä tilauksen jouluksi joten ei mitään hätää! Mikäli viinin saatavuus Alkon verkkokaupassa näyttää 6-7 päivää, pitää tilaus tehdä viimeistään sunnuntaina 12.12. Jos taas haluat tilata viiniä, jonka saatavuus on 1-5 arkipäivää, tee tilaus viimeistään tiistaina 14.12.

Alkon verkkokauppa on todella kätevä tapa asioida, sillä silloin aivan koko valikoima on käytettävissä, olipa lähin Alko sitten kuinka pieni myymälä tahansa. Verkkokaupasta tilaamalla välttää myös ruuhkat ja turhat kontaktit hyllyjen väleissä.

Photo by Annie Spratt on Unsplash

Olen valinnut tänä vuonna jouluviineiksi vain sellaisia pulloja, joita en ole aiemmin korkannut. Uudet viinituttavuudet luovat oman ohjelmanumeronsa jouluun ja toki jännitys tiivistyy myös sen osalta, miten hyvin ne lopulta toimivat siihen hetkeen, johon olen ne ajatellut.

Jouluateria on viinille haaste. Ainakin mikäli pöydässä on tarjolla perinteisiä kotimaisia jouluruokia. Kinkun, laatikoiden, rosollin, kalojen sekä muiden lisukkeiden makuskaala on laaja eikä sellaista viiniä ole olemassakaan, joka istuisi täydellisesti aivan kaikkien ruokalajien kylkeen.

Lieneekö joulun värimaailma, ulkona vallitseva pimeys ja kylmyys vai yksinkertaisesti tottumus syynä siihen, että joulupöydistä löytää useimmiten punaviinin. Jouluateria on monelle vuoden kohokohta ja juuri siihen halutaan panostaa erityisen paljon. Joulupöydän viiniä voidaan valita hartaudella ja valita kallis pullo tai sitten halutaan nostaa pöytään oma suosikkiviini. Joulu on siitä mukavaa aikaa, että monenlaiselle viinille on kyllä paikkansa.

Meillä jouluateria koostuu hyvin tyypillisistä elementeistä. Alkuruokana syömme erilaisia kaloja; pöydässä on taatusti ainakin graavilohta, siikaa, savulohta ja mätiä lisukkeineen. Alkupaloilla nautimme myös vihreää salaattia, sienisalaattia sekä leikkeleitä, esimerkiksi poroa ja kalkkunaa. Pääruualla kuningas on tietysti kinkku. Sen haastajana esiintyy karjalanpaisti keitettyine perunoineen ja sivuosia esittävät tutut laatikot. Joka joulu vierailevana tähtenä on piipahtanut myös joku uusi juureslisuke. Jälkiruokanäyttämölle kokoontuvat joulutortut, piparit ja usein myös joku kakku.

Nopeasti ajateltuna voisi olla aivan loogista, että kun jouluateria kaikkiaan on niin tuhti kokonaisuus, voisi viinikin sen kanssa olla mielellään aika tanakka. Totuus on kuitenkin se, että suomalaisen joulupöydän elementit eivät oikein kaveeraa rotevien viinien kanssa.

Mikä punaviini joulupöytään?

Koska punaviini on juuri se, jonka iso osa jouluruualle haluaa, käydään läpi millaista punaviiniä kannattaa etsiä.

Jos haluat yhden punaviinin, joka kantaa läpi koko jouluaterian, suosi raikkaita ja kevyemmän profiilin viinejä. Rypäleistä Pinot Noir ja Gamay ovat hyviä valintoja. Myös kevyt Italian Valpolicella on toimiva vaihtoehto.

Mikäli taas alkupaloille valitaan erikseen valko- tai kuohuviini, voi päärualla kinkun kaverina olla edellä mainituista hiukan täyteläisempi viini. Makutyypiltään hilloinen viini sopii tähän hienosti. Vältä kuitenkin voimakastanniinisia ja erittäin täyteläisiä viinejä.

Ja kyllä, myös Amaronella on paikkansa joulussa, mutta ei jouluaterialla. Palataan tähän myöhemmin.

Mikä valkoviini joulupöytään?

Joulun kalapöytä koostuu usein pääosin rasvaisista kaloista, kuten lohesta. Ruuan rasvaisuus kaipaa viiniltä parikseen hapokkuutta. Kalapöydän valkoviini ei kuitenkaan saa olla liian kevyt, jottei se peity kokonaan ruuan alle vaan muodostaa tasapainoisen yhdistelm´än. Hyvä valinta kalapöydän valkoviiniksi on esimerkiksi vivahteikas Riesling, Grüner veltliner tai Chenin Blanc. Valkoviinistä kannattaa tarkistaa, että se on hapokas ja kuiva tai puolikuiva. Hapokkuuden lisäksi valkoviinin sitruksiset aromit tukevat rasvaisten kalojen makuja sopivasti.

Mitä muuta viiniä joulupöytään?

Myös kuohuviini on toimiva valinta jouluaterialle. Kuiva ja hapokas kuohuva toimii alkupaloille siinä missä valkoviinikin. Laadukas ja vivahteikas kuohuva toimii tarvittaessa läpi koko aterian. Kuohuvista kannattaa kurkistaa ensisijaisesti perinteisen menetelmän viinit, kuten samppanjat ja cavat. Näillä viineillä usein riittää ryhtiä kulkemaan aterian rinnalla. Kevyesti pirskahteleva prosecco voi jäädä joulun antimien jalkoihin mutta Italian helmi franciacorta on puolestaan hyvä valinta.

Omat valintani jouluviineiksi 2021

Alkupalapöytään ja aperitiiviksi olen valinnut Wolfberger Crémant d’Alsace Chardonnayn (Alko 19,99€, vakiovalikoima) . Pääruualle valintani oli Logan Weemala Pinot Noir (Alko 14,17€, vakiovalikoima) ja toisena punaviinivaihtoehtona läpi aterian toimivana punaisena Lenotti Bardolino Classico (Alko 15,98€, tilausvalikoima).

Wolfbergerin Crémant Chardonnay Brut on tammikypsytetty, perinteisellä menetelmällä valmistettu kuohuviini, joka on valmistetty yksinomaan chardonnay-rypäleestä. Tämän viinin oletan olevan luonteikas ja pärjäävän hyvin lohien seurassa. Siltä sopii odottaa sitruksisia aromeja mutta myös hedelmäisiä ja paahteisia vivahteita. Näin ollen näen tämän viinin myös alkupalapöydän leikkeleiden seurana.

Hetken mielijohteesta nappasin Alkon hyllyltä mukaani taannoin myös Logan Weemala Pinot Noirin. Australian viinit eivät ole minulle kovin tuttuja ja arvelin, että tämä saattaisi olla kiinnostava uusi tuttavuus. Tämä viini on keskitäyteläinen ja tässä on hiukan tanniinisuutta. Makuprofiililtaan se on marjaisa ja raikas. Oletan sen marjaisten aromien tuovan sopivaa raikkautta jouluaterialle.

Lenotti Bardolino Classico on ollut jo jonkin aikaa omalla hankintalistallani. Bardolino Classico on kotoisin Italiasta Gardajärven läheisyydestä. Se on viinityylinä kevyt, raikas ja marjainen. Bardolinossa on käytetty aina Corvina- ja Rondella -rypäleitä mutta sen valmistukseen voidaan käyttää pieniä määriä muitakin lajikkeitä näiden lisäksi. Tämä Lenotti Bardolino Classico on tehty perinteiseen tapaan vain Corvinasta ja Rondellasta. Tämä viini on keskitäyteläinen mutta vähätanniininen. Siten se sopii myös rasvaisille kaloille, sillä voimakkaiden tanniinien kombinaatio kalan rasvaisuuden kanssa on toimimaton yhtälö.

Kuvat: Alko.fi

Muita kiinnostavia vaihtoehtoja

Käytän aktiivisesti Alkon applikaation muistilistoja. Sinne on helppo kategorisoida viinejä aina sopivan hetken tullen. Jaan tässä omalta joululistaltani poimintoja viineistä, joita voisin valita joulupöytään. Tälle listalle olen koonnut vain kohtuuhintaisia alle 20 euron viinejä. Myös nämä kaikki ovat minulle vielä kokeilemattomia joten kuulen mielelläni ajatuksianne, jos päädytte johonkin näistä.


Château des Poupets Juliénas 2019

Tämä on ranskalainen, vain Gamay-rypäleestä valmistettu viini. Se on keskitäyteläinen, keskitanniininen ja maltillisen hapokas joten arvelen sen toimivan rasvaisen ruuan parina mutkattomasti. Gamay on tyypillisesti monikäyttöinen viini eikä jyrää herkän makuisten ruokien yli. Viilennä tämä viini reilusti ja anna sen hengitellä karahvissa hetki ennen tarjoilua, jolloin myös lämpötila asettuu sopivalle tasolle. Hyvä valinta erityisesti, jos joulupöydästä löytyy kalkkunaa, kaloja ja kasviksia. (Alko 14,98€, vakiovalikoima)

Kuvat: Alko.fi

Zinio Garnacha 2017

Garnacha eli Grenache tuottaa rikkaan ryhdikkäitä viinejä, joissa on kuitenkin maltillinen määrä tanniineja. Tämä Zinio Garnacha on keskitäyteläinen ja keskitanniininen, sen aromimaailmasta voi odottaa yrttisyyttä ja punaisten marjojen makuja. Tässä viinissä on happoisuutta, joten se toimii hyvin kinkun ja rasvaisen lohen parina. Valitse tämä viini, mikäli ruokapöytäsi notkuu kinkusta, maksapateesta, leikkeleistä ja lohesta. (Alko 12,48€, vakiovalikoima)


Antonin Rodet Pinot Noir 2020

Aiemmin todettiin jo Pinot Noirin olevan joulupöydän pätevä moniottelija. Tämä Antonin Rodet Pinot Noir on nuori viini Ranskan Bourgognesta, keskitäyteläinen ja -tanniininen, punaisten marjojen arominen ja hiukan mausteinen viini. Happoja on tässäkin viinissä mukavasti ja usein maamaisia aromeja sisältävät ranskalaiset Pinot Noirit pärjäävät myös juustojen parina. Pätevä valinta, mikäli joulupöytäsi helmet ovat kalat, juustot ja sienisalaatti. (Alko 17,47€, vakiovalikoima)

Kuvat: Alko.fi

Montrubí Gaintus Radical 2019

Alkon loppuvuoden erikoiserässä on yksi joulun kannalta kiinnostava viini ja se on tämä Montrubí Gaintus Radical. Tämä viini tulee Kataloniasta ja se on alueen alkuperäislajike. Sitä viljellään enää melko vähän ja useimmin käytetään osana sekoiteviinejä. Tästä syystä puhdas Sumoll-lajikeviini on erityisen kiinnostava tuttavuus. Tämä keskitäyteläinen ja -tanniininen viini on aromeiltaan marjainen ja toimii varmasti yhteen monenlaisten joulupöydän antimien kanssa. (Alko 18,98€, erikoiserä)


Kurkkaa myös nämä:

Jules Bernolin Beaujolais Supérieur 2019 (Alko 11,49€, vakiovalikoima)

Coteaux & Cimes Gamay 2019 (Alko 12,70€, vakiovalikoima)

Feiler-Artinger Zweigelt 2018 (Alko 15,98€, vakiovalikoima)

Leyda Reserva Pinot Noir 2019 (Alko 12,69€, tilausvalikoima)

Monte Cascas Colheita Organic Tinto 2019 (Alko 12,98€, tilausvalikoima)

Domaine Maire Grand Minéral Pinot Noir 2020 (Alko 15,98€, vakiovalikoima)

Kuvat: Alko.fi

Kuka unohti Amaronen?

Amarone on monelle punaviinien aatelia. Eikä suotta, se on parhaimmillaan sykähdyttävä elämys. Amarone kuuluu myös omaan jouluuni ja palaan hiukan tuonnempana kertomaan, mikä Amarone on päätynyt viinikaappiin tänä vuonna. Pysy siis kuulolla!

Ps. Jos joululahjahankinnat kuumottelevat mielessä, Decanterista ehtii tilata vielä jouluksi kaikkea mukavaa viininystävälle! Klikkaa alta

Kirjoittanut /